keskiviikkona, elokuuta 26, 2009

Musavisakauden aloitus

Musavisakausi syksyllä 2009 starttaa Kauppayhtiöllä keskiviikkona 30.9.2009 klo 21:oo. Kaikki paikalle ja sitä ennen tarvitaan ensimmäisen visan tuomari(t) tietoon. Halukkaat voivat ilmoitella Facebookin Rovaniemen Musavisa -ryhmässä tai Musavisa-blogilla.

Tuo aloituspäivämäärä lyötiin kerralla ja omavaltaisesti allekirjoittaneen toimesta lukkoon, kun Kauppayhtiön syyskuun mainokset olivat menossa painoon ja sain soiton asiaa tiedustellen. Pienen harkinnan jälkeen päädyimme yllämainittuun päivämäärään. Tulkaa paikalle. Sieltä saa virvokkeita.

perjantaina, elokuuta 21, 2009

Kesämusavisan tulokset

Kiva ilta ja kivoja ihmisiä! Ei kai siitä paremmaksi voi enää mennä =)
Paikalla oli 6 joukkuetta, joista kaikki selvisivät finaaliin. Hienompi homma!

Finaalin tulokset:

1. Lasivillapipo 11 p.
2. Liimainen pupusexi 8,5 p.
Ei hajua Mäntylöistä 8,5 p.
4. Wet Dream Team 6 p.
5. Gardinin selvitys 2,5 p.
6. Rotten bananas 2 p.

Wet Dream Team voitti kaksi ensimmäistä kierrosta, mutta finaalissa voiton vei Lasivillapipolaiset.

Yhdenillanjuttu oli siinä. Kiitos kaikille :)
Syyskauden alkua odotellessa...

maanantaina, elokuuta 10, 2009

Kesämusavisa 19.8.2009

Kesämusavisa eli yhdenillanjuttu pelataan Kauppayhtiöllä keskiviikkona 19.8. tuttuun aikaan eli 21.00. Säännöt samat vanhat tutut, kuten myös palkinnot.

Tuomareita, onko heitä? Halukkaat voisi ilmoittautua hetimiten, ettei tule hätäpaniikkia pari tuntia ennen itse visaa.

Tulukaahan pellaamaan!