On käynyt ilmi, että tämän syksyn musavisassa olisi tapahtunut vilppiä! Tieto kantautui korviini useammalta kyseisen vilppitilanteen havainnoijalta.
Musavisa on alusta saakka perustunut rehdille ja rehelliselle pelille. En nyt vaan jaksa tajuta, miksi hauskassa illanvietossa pitää toimia noin lapsellisesti?! Oman pelihistoriani aikana on ollut yksi vilpistä kiinni jäänyt joukkue. Toimenpiteinä oli pisteiden nollaus joukkueen kohdalta, eikä heitä sen jälkeen kyllä näkynyt koko musavisassa. Eikä lunttaajia siellä kyllä oikeasti edes kaivata!
Joukkue, jota tästä nyt epäillään, on tiedossa. En sitä tässä ala paljastamaan, mutta toivon, että kyseinen lunttauspelleily loppuu tasan tarkkaan tähän!
16 kommenttia:
Ettei vaan ole se Tm + Muut?
Nimittäin on jo aika moni huomannut, kuinka siellä kännykät kourassa visaillaan ja sitten mukamas "tiedetään".
Vitun urpot.
Terveisin rehellinen musavisailija
Vähän jo epäilyttää pelkästään noin suurien piste-erojen haaliminen muihin joukkueisiin verrattuna, varsinkin kun visat ovat olleet suht kinkkisiä. Että terveisiä perseestä vaan kyseisille "tietäjille", on musiikin arvostus kyseisillä lunttaajilla hieman kyseenalaista.. Toki jos tällä joukkueella joku oraakkeli tiimissään on, niin minä syön hattuni ja lyön hanskat tiskiin.
Kyllähän musiikkinoppitiedoilla pätemisen pitäisi olla pyhä kunnia-asia :) Ja hauskaahan visailun pitäisi olla, ei kai siellä verenmaku suussa arvuutella? Olut maistuu paremmalta!
Ari/Elskut
Knoppi siis. Osaan kirjoittaa, työpaikan näppis kenkkuilee :P
A
"musiikkinoppi" on oikein hyvä sana :D
Ei oo reiluu ei. Jos jatkossa tapahtuu, niin kannatan sanktioksi vittuilua ja syvää halveksuntaa sekä paheksuntaa ja saavutettujen pisteiden nollausta ja joukkueen pöydällä olevien virvokkeiden nauttimista ns. parempiin suihin.
No onpas vaan joo kato aika veijareita. Ei muuta kun pojot nollille ja maitojunalla himaan kasvamaan vuodeksipariksi, ihme paskahousuilua.
Kannatan rehellistä pisteiden nollausta.
kuka on oikeasti niin idiootti pelle et huijjaa jossakin MUSAVISASSA
ei jumalauta kamoon ootte aikuisia ihmisiä
Ikävä juttu. Toivottavasti koko homma on väärinkäsitys, mutta pahalle se haisee.
Audiatur et altera pars - Kuultakoon myös toista puolta eli astukoon epäilyksen alaiset rohkeasti esiin!
Pointtihan kuitenkin on, että mikä tahansa peli tai visa menettää alkuperäisen merkityksensä ja tavoitteensa, jos aletaan käyttämään vippaskonsteja. Tuskin kukaan pelaa Trivial Pursuitiakaan tietosanakirjan kanssa? Olen samaa mieltä siitä, että jos "syytetyillä" on jokin puolustuskanta tai selitys, se olisi hyvä tuoda julki. Mitä sanotaankaan hiljaisuudesta..and nobody likes a cheater..
mjuu toistan anonyymin kommentin... jos jengillä on NIIN kova pätemisen tarve että pitää huijata leikkimielisessä musavisassa niin ei voi käsittää.
Mutta että jos jollakulla on varma tieto asiasta niin mun puolesta pisteet nollille ilman muuta. Olis varmaan paras saada tunnustus tiimiltä itteltään ettei mee liialti spekuloinniks?
Nii-in, olis reilua, jos epäilty joukkue tulis rohkeasti esiin esittämään puheenvuoronsa. Toisaalta taas, äänettömyys voidaan tulkita syyllisyyden tunnustamiseksi, eikös?
TM+muut vastaa.
Ensinnäkin, emme ole olleet tietoisia siitä mitä meistä selän takana puhutaan, tähänkin blogiin törmäsimme täysin sattumalta. Vastaisuudessa pyydämme, että mikäli sanottavaa on, se tuodaan selkeästi meille julki, eikä kirjoitella internetissä siitä kuinka vaikeneminen tarkoittaa epäilyjen tunnustamista, eihän maailma näin toimi.
Käsittääksemme tässä on epäilty kännyköiden väärinkäyttöä kesken pelin. Myönnämme, että matkapuhelimien, iPodien tai GameBoyn näpyttäminen kesken pelin on osoittanut meiltä hieman huonoa harkintakykyä siinä mielessä, että kohtalaisen hyvin pärjänneenä joukkueena jokaista liikettämme seurataan tarkoin. Joukkueessamme on kuitenkin esim. aktiivista empiirista mobiilipelitutkimusta/software-kehitystä tekevä jäsen, joka on kokenut vapaaillan miellyttäväksi ympäristöksi tehdä työtään ja aikoo edelleen jatkaa tutkimustaan. Epäselvyyksien välttämiseksi ja muiden joukkueen jäsenten pyynnöstä tätä ei kuitenkaan tapahdu enää Musavisan aikana.
Musiikkitietämyksemme on nyt asetettu kyseenalaiseen valoon sillä olemme uusi joukkue ja olleet tuloksissa melko korkealla. Kuten tietokilpailuissa aina, toki kyse on myös paikoittain ollut hyvästä tuurista, joka on saattanut yksistään asettaa meidät epäilyksen varjoon - kysymykset yksinkertaisesti ovat osuneet kohdalleen. Joukkueessamme on kuitenkin musiikkia ja musiikin historiaa aktiivisesti harrastavia ja yleistiedoltaan varsin kovatasoisia jäseniä - ulkonäkö saattaa todellakin valehdella. Emme ole niin nuoria kuin miltä ensisilmäyksellä saattaa näyttää, kolmenkympin kriisi alkaa koputella ovella, joten on tässä nähty maailmaa ja musiikkia jo pieni iäisyys. Joukkueemme jäsenet on koottu harkiten niin että musiikin eri osa-alueet ovat varmasti edustettuina. Osaan kysymyksistä olemme jopa pystyneet kirjoittamaan vastaukset ennen kuin ko. kappale on alkanut edes soimaan.
Alusta saakka on ollut tiedossa, ettei joukkueemme kykene osallistumaan jokaiselle kierrokselle, joten kokonaiskilpailun kannalta olemme joka tapauksessa poissuljettu joukkue. Mikäli joku kokee oloaan helpottavaksi, kokonaiskilpailumme pisteet voi meidän puolestamme nollata, sillä niillä ei tule olemaan lopputuloksissa suuresti väliä. Vaikka kyse onkin leikkimielisestä kilpailusta, jotkut ottavat sen ilmeisen tosissaan, ja olemmekin melko pahoillamme siitä että yleistietomme on asetettu kyseenalaiseen valoon. Toivomme kuitenkin voivamme osallistua myös ainakin osalle tulevista kierroksista - vaikka puolet jäsenistämme puuttuisikin - ja illanviettoon.
TM+muut
Kiitos TM+muut!
Pari kommenttia.
1. Kyse ei ole siitä, että omaatte laajan musiikkitietämyksen ja että sen takia teitä seurattaisiin. Kyse on siitä, että kännyköiden räpläämisenne on herättänyt epäilyksiä lunttaamisesta. Lisäksi, joukkueenne on istunut pöydässänne ylimiehitettynä. Joukkueen koko on määritelty musavisan säännöissä, jotka löytyy täältä blogilta. Joukkueen koko on 2-5 henkilöä.
2. Kyse ei myöskään ole siitä, miltä te näytätte. Kukin pukeutukoon kuin tahtoo. En edes tajua miksi tämmöisestä pitää puhua?!
3. Musavisan pelaajien ikäskaala on laaja. Itse kuulunen vanhemmistoon, koska kolmenkympin kriisi on jo kaukana menneisyydessä.
4. Musavisablogia on pidetty yllä useita vuosia. Blogia on myöskin mainostettu. Blogi toimii yleisenä ilmoitustauluna. Blogilla kirjoittelu omalla nimellä EI OLE seläntakanapuhumista. Mainostanpa vielä tässä Facebookin musavisaryhmää, joka toimii myös samantapaisena foorumina. Hiljaisempana tosin.
5. Olitte reiluja, kun otitte kantaa joukkueenne puolesta. Kiitos siitä. Omalta osaltani päätän huijauskeskustelun tähän.
Tulkaahan keskiviikkona palaveriin, niin jutskataan musavisan ajasta ja paikasta.
Omalta osaltani kiitän myös Tm+muut -joukkuetta kantaa ottamisen puolesta ja oikeuksiensa puolustamisesta. Tämä asia on tällä selvä ja meidän muiden joukkueiden täytyy selvästi alkaa tekemään enemmän töitä! ;) Haastetta riittää.. Toivottavasti saamme järkiratkaisun myös visan ajankohdalle, nyt kun baarin alakerran avaaminen häiritsee triviaa melkoisesti.
Lähetä kommentti