Ykköskierroksen teemana oli 60-luku. Halinallet päti sen verran ylivoimaisesti, että siirryin seuraavalle kierrokselle selkä kumarassa sopupelisyytöksiä (turhia kylläkin) peläten. Ohjat annettiin Sadulle ja lyllersin pöytään rivivisailijan ominaisuudessa.
Toisen kierroksen hevi- ja okkultismiteema (voisiko sitä kutsua satunismiksi) nosti finaaliin uuden tulokkaan, Nakkikioskin. Dead Parroots putosi pienellä marginaalilla neljännelle sijalle. Minä ja luullakseni kaikki tuomarit noudatamme linjaa, että kaikki kolmannen joukkueen kanssa tasapisteisiin päässeet ovat finaalissa. Parrootsit tekivät vielä protestin, jossa kärttivät juuri tuota tarpeellista pisteenpuolikasta, mutta kierroksen tuomari ei joustanut, ja asian selvittyä käsittääkseni myös joukkue oli sitä mieltä, että tuomio oli oikea.
Finaalin teemaksi otin angstisen kapinamusiikin, ja nyt kortit jaettiin aivan uudestaan. Varjofinaalilaisten keskimääräinen pistesaldo oli itse asiassa korkeampi kuin varsinaisessa finaalissa. Voittoon nousi Nakkikioski, onnea heille.
Alkukierrosten pisteet
Joukkue | 1. kierros | 2. kierros | Yhteensä |
---|---|---|---|
Halinallet | 15,5 | 27 | 42,5 |
Donkey Konga | 10,75 | 23,5 | 34,25 |
Nakkikioski | 3 | 28 | 31 |
Dead Parroots | 8,5 | 22 | 30,5 |
Number One | 7 | 21,5 | 28,5 |
Lapuan Virkiä | 5 | 20,5 | 25,5 |
Varjofinaali
- Dead Parroots, 11,5 pistettä
- Number One, 7 pistettä
- Lapuan Virkiä, 6,5 pistettä.
Finaali
- Nakkikioski, 9 pistettä
- Halinallet, 7 pistettä
- Donkey Konga, 6,5 pistettä.
Panen pistetilanteen tänne heti kun saan edellisen visan tulokset. Luvattiin, että tulevat minulle sähköpostilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti