torstaina, marraskuuta 29, 2007

Jälkipyykit ;)

Kiitos kanssakilpailijoille kuluneesta kaudesta ja onnittelut voittajille!!!

Olisi vaan ollut toivottavaa, että sinä Jaakko olisit vähän yllättänyt... Käsittääkseni musavisalla pyritään kruunaamaan monipuoliset musiikin tuntijat ja nyt finaali painottui liikaa tiettyyn genreen. Tosin myös hatunnosto Jaakolle, kun venyit lyhyellä varoitusajalla tekemään jänskät kysymykset ja yleensäkin suostuit tuomariksi! Kiitos ja Kumarrus.

sunnuntai, marraskuuta 25, 2007

Kausifinaali

Finaalin tuomariksi on kuulemma lupautunut OBC-Jaakko.

Finaalin kulusta ollaan keskusteltu muutamien kanssa, mm. kausifinaaliin pääsevien joukkueiden lukumäärästä.

Ehdotankin tässä että kausifinaaliin pääsisi neljäsosa joukkueista kausipisteiden perusteella eli (tällä hetkellä) 7 joukkuetta (27 joukkuetta on selviytynyt finaaliin kauden aikana eli saaneet pisteitä). Syksyn alussa kirjatuissa säännöissä lukee:
"Kauden aikana kerättyjen pisteiden perusteella 3 parasta joukkuetta pääsevät kausifinaaliin."

Ei liene mielekästä että siellä on taas samat kolme joukkuetta kahinoimassa kuin jo vuosikausia on ollut. Varsinkin kun tulokasjoukkueet ovat pärjänneet visoissa erinomaisesti. Ja joukkueiden lukumäärä on moninkertaistunut Tupsun ajoista.

Myös kausifinaalin rakenteesta ollaan puhuttu. Olisiko laitaa että ensimmäinen kierros on vielä runkosarjaa, josta saa kausipisteet normaalisti ja kaksi viimeistä kierrosta olisivat sitten varsinaista kausifinaalia? Näin saataisiin ehkä finaalin jännitys maksimoitua. En jaksa muistaa miten aiempina vuosina tuo on mennyt, mutta laittakaapa kommenttia miltä tällainen järjestely kuulostaa.

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Kausifinaalin tuomari?

Hei!
Kysyin yleisön pyynnöstä tuomariksi Supperheads-dudea Tivolin portsaria (jonka nimeä en nyt nolosti muista). Antti olikin häntä jo kysynyt, mutta hän ei pääse. Hän suositteli Ari Hietalaa (en ole myöskään ihan varma nimestä...känniläinen lähetettiin asialle ;)) tilalleen, kuulema monessa yhteydessä vaikuttanut raskaamman musiikin ystävä ja Tivolin ison puolen dj, eli laaja musatietämys. En kuitenkaan tiedä hänestä mitään, joten itse ehdottaisin, että tuomari otettaisiin omasta keskuudestamme. Menisi varmaan sulavimmin tämä juttu. Tuomosta on ollut puhetta, että hän suostuisi. Joten ehdotan Tuomoa. Kiitti ja hei! -Ennu (pupuliima)

21.11. visan tulokset ja pistetilanne

Tulipas piettyä taas visa. Tuli vähän kämmäiltyä muutaman oman kysymyksen kanssa, se jäi vähän harmittamaan. Pääosin meni kuitenkin hyvin ja vaikutti siltä että porukka tykkäs, kiitoksia hyvästä palautteesta! Kiitoksia myös viehättävälle kanssatuomarille. ;)

Pisteet jakautuivat näin ikkään:

1. Den Kungliga Familjen +3p
2. Dead Parroots +2p
3. Pupuliima +1p

4. Väkisinmakuupussy +1p
5. Elsku Mäy Mäy +1p
And The Tits +1p
6. Toistaiseksi +1p
7. Seksipistooli +1p
8. Ei Mitn Hajua +1p

__________________________________________________

Eli kokonaistilanne 21.11. jälkeen:

(kärkipallilla näyttää tulevan ahdasta... jänskää!)

Poikakuoro - 16 p.
Toistaiseksi - 16 p.
Dead Parroots - 16 p.

Den Kungliga Familjen - 12 p.

Seksipistoolit - 9 p.

Ei mitään hajua - 7 p.

Pupuliima - 6 p.
Väkisinmakuupussy - 6 p.

The Jasmin mäntylät - 5 p.
And The Tits – 5 p.

Joukonpetturi - 4 p.
Jumpo - 4 p.

Opintotuella Kuubaan - 3 p.
Elsku Mäy Mäy - 3 p.

Böle - 2 p.

Craptastic – 1 p.
Köyhät Käy Töissä - 1 p.
Las Palmas Kung Fu Fighters - 1 p.
Liisa ihmemaassa - 1 p.
Team Bay City Rollers - 1 p.
Kake ja Nastat Pimut - 1 p.
Lalalaa - 1 p.
Team Tynkä - 1 p.
Moe - 1 p.
Punainen Nainen ja sytytysneste - 1 p.
The Mixed Breeds - 1 p.
Tyytyväinen mielihyväapparaatti feat. Lari Maijala - 1 p.

__________________________________________________

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Tilanne 14.11. jälkeen (korjaus)

And The Tits löytyi listalta kahdesta kohtaa, pistein 3 ja 1. Korjasin.

Poikakuoro - 16 p.

Toistaiseksi - 15 p.

Dead Parroots - 14 p.

Den Kungliga Familjen - 9 p.

Seksipistoolit - 8 p.

Ei mitään hajua - 6 p.

Pupuliima - 5 p.
The Jasmin mäntylät - 5 p.
Väkisinmakuupussy - 5 p.

Joukonpetturi 4 p.
Jumpo - 4 p.
And The Tits – 4 p.

Opintotuella Kuubaan - 3 p.

Böle - 2 p.
Elsku Mäy Mäy - 2 p.

Craptastic – 1 p.
Köyhät Käy Töissä - 1 p.
Las Palmas Kung Fu Fighters - 1 p.
Liisa ihmemaassa - 1 p.
Team Bay City Rollers - 1 p.
Kake ja Nastat Pimut - 1 p.
Lalalaa - 1 p.
Team Tynkä - 1 p.
Moe - 1 p.
Punainen Nainen ja sytytysneste - 1 p.
The Mixed Breeds - 1 p.
Tyytyväinen mielihyväapparaatti feat. Lari Maijala - 1 p.

14.11. kierros

Näin saadaankin tilanne päivitettyä parahiksi ennen iltaa. Elikkä tässä viime viikkoisen Jasmiinien pitämän visan tulokset.

1. Toistaiseksi 3 p.
2. Dead Parroots 2 p.
2. Poikakuoro 2 p.

And the Tits 1 p.
Den kungliga familjen 1 p.
The Jasmin Mäntylät 1 p.
Elsku mäy mäy 1 p.
Väkisinmakuupussy 1 p.
Tyytyväinen mielihyväapparaatti feat. Lari Maijala 1 p.

Joukkueita oli yhteensä 18.

Tilanne 7.11. jälkeen

Poikakuoro - 14 p.

Toistaiseksi - 12 p.

Dead Parroots - 12 p.

Den Kungliga Familjen - 8 p.
Seksipistoolit - 8 p.

Ei mitään hajua - 6 p.

Pupuliima - 5 p.

Joukonpetturi 4 p.
Jumpo - 4 p.
The Jasmin mäntylät - 4 p.
Väkisinmakuupussy - 4 p.

Opintotuella Kuubaan - 3 p.

And The Tits – 2 p.
Böle - 2 p.

Craptastic – 1 p.
Elsku Mäy Mäy - 1 p.
Köyhät Käy Töissä - 1 p.
Las Palmas Kung Fu Fighters - 1 p.
Liisa ihmemaassa - 1 p.
Team Bay City Rollers - 1 p.
Kake ja Nastat Pimut - 1 p.
And The Tits - 1 p.
Lalalaa - 1 p.
Team Tynkä 1 p.
Moe 1 p.
Punainen Nainen ja sytytysneste - 1 p.
The Mixed Breeds - 1 p.

Pistokset 7.11.

Ja Poikakuoron Chicksien tuomarointi-illan finaalissa jaetut pistokset:

1. Joukonpetturi 3p.
2. Dead Parroots 2p.
2. Poikakuoro 2p.

3. Punainen Nainen ja sytytysneste 1p.
4. Toistaiseksi 1p.
4. The Mixed Breeds 1p.
5. Pupuliima 1p.

Joukkueita oli yhteensä 14.

Tilanne 31.10. jälkeen

Poikakuoro - 12 p.

Toistaiseksi - 11 p.

Dead Parroots - 10 p.

Den Kungliga Familjen - 8 p.
Seksipistoolit - 8 p.

Ei mitään hajua - 6 p.

Pupuliima - 4 p.
Jumpo - 4 p.
The Jasmin mäntylät - 4 p.
Väkisinmakuupussy - 4 p.

Opintotuella Kuubaan - 3 p.

And The Tits – 2 p.
Böle - 2 p.

Craptastic – 1 p.
Elsku Mäy Mäy - 1 p.
Köyhät Käy Töissä - 1 p.
Las Palmas Kung Fu Fighters - 1 p.
Liisa ihmemaassa - 1 p.
Team Bay City Rollers - 1 p.
Kake ja Nastat Pimut - 1 p.
And The Tits - 1 p.
Lalalaa - 1 p.
Team Tynkä 1 p.
Joukonpetturi 1 p.
Moe 1 p.

Visan 31.10. pisteet

Mikon ja Kallen visan finaalissa pärjäsivät:

1. Seksipistoolit 3 p. (Seksipistoolit saivat lopulta kaljat pöytäänsä)
1. Dead Parroots 3 p.
2. Opintotuella Kuubaan 2 p.

Poikakuoro 1 p.
Toistaiseksi 1 p.
Böle 1 p.
Team Tynkä 1 p.
Ei mitään hajua 1 p.
Den kungliga familjen 1 p.
The Jasmin Mäntylät 1 p.
Väkisinmakuupussy 1 p.
Joukonpetturi 1 p.
Jumpo 1 p.
Moe 1 p.

Yhteensä 21 joukkuetta kisaili illan aikana.

Finaalista

Asia 1:
Kauppayhtiön Antin kans oli alustavasti puhetta että jos finaaliin saatais ainakin vähintään jotain purtavaa tai jopa jotain hauskaa ohjelmaa. Antti aiko omalla tahollaan miettiä asiaa. Jos jollakulla on ehdotuksia tai jotain spesiaalia mielessä finaali-illan ohjelmaksi niin voitas tänään miettiä sitä illalla visassa ja laittaa ehdotusta eteenpäin Antille.

Asia 2:
Nii ja kukas sen finaalin oikeen pitää muuten?! Ehotuksia? Tuonon kanssahan siitä oli ollut puhetta, käsittääkseni hän oli ihan kiinnostunu. Supperheadsin jäsenistö kävi myös mielessä, ken tuntee heitä? Mikkolan Jari tuli myös mieleen, häneltä vois kysästä jos jollakulla on miehen puhelinnumero. Kauppayhtiön Antti kieltäytyi kohteliaasti kunniasta, hällä on kuulemma muita kiireitä. Entäpä joku ex-musavisalainen joka ei ole käyny vähään aikaan mutta vois haluta pitää visan? Sinikka? :) Onkohan lie Riukupastorin jäsenistöä kaupunnissa?

Asia 3:
Facebookissa on muuten uus grouppi Kauppayhtiö (official) johon kaikki halukkaat saavat tarviessaan admin-oikeudet. Sinne voi lisätä mitä vaan tarpeellista tai vähemmänki tarpeellista tietoa Musavisaanki liittyen. Voi olla että grouppia pääsee kattoon vaan jos on itellä facebook-tili, en oo ihan varma.

Tilanne 24.10 jälkeen

... pallon melkeen nappasin mutta mämmikourana se lipes jonnekki ja ettimisessä meni sitten tovi.

Eli Pekan ja Petrin pitämän visan tulokset:

Jumpo +3p

Dead Parroots +2p

Väkisinmakuupussy +1
Kake ja nastat pimut +1
Den Kungliga Familjen +1
And the Tits +1
Lalalaa +1
Poikakuoro +1
Opintotuella Kuubaan +1
Toistaiseksi +1
Seksipistoolit +1


Näin ollen kokonaistilanne on siis 24.10 jälkeen:

-----------------------------------------------------------------

Poikakuoro - 11 p.

Toistaiseksi - 10 p.

Den Kungliga Familjen - 7 p.
Dead Parroots - 7 p.

Ei mitään hajua - 5 p.
Seksipistoolit - 5 p.

Pupuliima - 4 p.

Jumpo - 3 p.
The Jasmin mäntylät - 3 p.
Väkisinmakuupussy - 3 p.

And The Tits – 2 p.

Böle - 1 p.
Craptastic – 1 p.
Elsku Mäy Mäy - 1 p.
Köyhät Käy Töissä - 1 p.
Las Palmas Kung Fu Fighters - 1 p.
Liisa ihmemaassa - 1 p.
Team Bay City Rollers - 1 p.
Kake ja Nastat Pimut - 1 p.
And The Tits - 1 p.
Lalalaa - 1 p.
Opintotuella Kuubaan - 1 p.

-----------------------------------------------------------------

Kiitos ja Anteeks.

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Tilanne 17.10. jälkeen

Ynnäilin yhteen neljän ensimmäisen kierroksen pisteitä:

Poikakuoro - 10 p.
Toistaiseksi - 9 p.
Den Kungliga Familjen - 6 p.

Dead Parroots - 5 p.
Ei mitään hajua - 5 p.

Pupuliima - 4 p.
Seksipistoolit - 4 p.

The Jasmin mäntylät - 3 p.

And The Tits – 2 p.
Väkisinmakuupussy – 2 p.

Böle - 1 p.
Craptastic – 1 p.
Elsku Mäy Mäy – 1 p.
Köyhät Käy Töissä – 1 p.
Las Palmas Kung Fu Fighters - 1 p.
Liisa ihmemaassa - 1 p.
Team Bay City Rollers – 1 p.

Joku voisi joutessaan tarkistaa sainko todenmukaisen tuloksen aikaiseksi aamukahvihuuruissani.

Heitän pallon Pekalle ja Petrille. o/ --> O

Illan 17.10. statistiikkaa

Tuomareina olivat Seksipistooleista Jaakko ja Stina.

1. Ei mitään hajua - 3 p.
1. Poikakuoro - 3 p.
2. Den kungliga familjen - 2 p.

Las palmas kung fu fighters - 1 p.
Craptastic - 1 p.
Pupuliima - 1 p.
And the tits - 1 p.
Köyhät käy töissä - 1 p.
Väkisinmakuupussi - 1 p.
Deadparroots - 1 p.
Team bay city rollers - 1 p.
Toistaiseksi - 1 p.

Illan visaan oli osallistunut yhteensä 23 joukkuetta.

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

AKU AND THE TITS ANTAA PISTEET.

No sori kun kesti.
Minä se oon viimenen ihminen säilyttämään asiakirjoja ja arvotavaroita. (Musavisapisteet, ajokortit, kirjastokortit, laskut, avaimet, ruumiinosat tms.) Mutta tänään löytyi tuo aaneloinen, jossa on pisteet kierrokselta Aku and the Tits.
Nyt saatte hiillostaa muita.

And it goes something like thits:

Toistaiseksi - 3 p.
Poikakuoro - 2 p.
Dead Parroots - 1 p.
Väkisinmakuupussy - 1 p.
Pupuliima - 1 p.
The Jasminmäntylät 1 p.
Seksipistoolit 1 p.
Den Kungliga Familjen 1 p.
Elsku Mäy Mäy 1 p.


VIVA!

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

WTF?!

Näiden iltojen pisteet puuttuu:

10.10. Aku ja THS
17.10. Jaakko ja Stiina (Seksipistoolit)
24.10. Pekka ja Petri (Toistaiseksi)
31.10. Mikko (Dead Parroots)

Sitten tuohon pistetilanteeseen tuli pari pientä korjausta. Pupuliimalla on 2 pistettä, And The Titsillä ja Bölellä molemmilla 1. Ja tämä tilanne on siis kahden ensimmäisen musavisan jäljiltä.

Poikakuoro 5 p
Toistaiseksi 5 p
Dead Parroots 3p
Den Kungliga Familjen 3p
Seksipistoolit 3p
Ei mitään hajua 2p
The Jasmin mäntylät 2p
Pupuliima 2p
Liisa ihmemaassa 1p
And The Tits 1p
Böle 1p

Ja sääntökertaus:

Ne joukkueet jotka eivät pääse illan finaaliin, jäävät siis ilman pisteitä. Läsnärit jaetaan vain finaalissa olleille joukkueille. Voittaja saa 3 pojoa, toiseksi tullut 2, ja lopuille finaalijoukkueille läsnärit, eli 1 piste.

Toivottavasti kaikilla tuomarinvirkaa hoitaneilla on vielä ne pistepaprut tallessa...

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007

Illan tuomari(t)

Listasta hieman poiketen tänään mennäänkin kahden tuomarin voimin. Eli Dead Parrootsin Mikko ja Kalle lyövät tänään viisaat(?) päänsä yhteen ja pitävät visan. Tähän järjestelyyn päädyimme sen takia, että joukkueita on nyt niin perkuleesti jolloin varsinkin pisteidenlasku yhdessä pöhnäisessä pienessä päässä vie aikaa kauemmin, kuin kahdessa pienessä pöhnäisessä päässä.

maanantaina, lokakuuta 22, 2007

Mikä on tilanne?

Missä jumittaa kahden viime viikon tulokset? Uusille tuomareille pitäis antaa käyttikset tähän blogiin että kukin voi sitten oman tuomarointivuoronsa päätteeksi naputella pisteet julkiseksi.

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

kaikki nörtit yhtykää

Musavisa löytyy myös last.fm:stä. Jos joku haluaa perustaa facebook-ryhmän, niin siitä vaan, vai onko jo sellainen? Mutta last.fm kertoo kaikille muille sen, mitä juuri sinä kuuntelet. Tämän hetken last.fm 11 musavisaryhmäläisistä 8 asuu jossain muualla kuin Rovaniemellä...

kokonaistilanne

Eli 2. kierroksen jälkeen korjattu kokonaistilanne (vain finaaliin päässeet saavat läsnäripisteen)


Pistetilanne:
Poikakuoro 5 p
Toistaiseksi 5 p
Dead Parroots 3p
Den Kungliga Familjen 3p
Seksipistoolit 3p
Ei mitään hajua 2p
The Jasmin mäntylät 2p
Liisa ihmemaassa 1p
Pupuliima 1p

pisteytys

Kuten Satu oivalsikin, säännöt mainitsevat että läsnäolopisteen saavat finaaliin päässeet, eivät muut. Eli molempien kahden ekan kierroksen pisteet ja yhteispisteet laskettava uudelleen, odotellessa kolmannen kierroksen tuloksia. Tässä on sinänsä nyt järkeä kun viimeksikin joukkueita oli jotain 17 kpl, eli jos on ahkera ja jotain tietää niin luultavasti pääsee finaaliin ja jotain pisteitä jää kouraan... 

torstaina, lokakuuta 11, 2007

Season Finale & points

Sovittiinko me kesällä siellä aloituspalaverissa että läsnäripisteitä ei enää jaeta kaikille osallistuneille joukkueille, vaan vain niille, jotka pääsevät finaaliin? Finaalin parhaalle 3 pojoa, kakkoselle 2 pojoa, ja lopuille finaalijoukkueille läsnäripojo?

Tsekkailin tuossa edellisiä pistejakoja ja näyttäis siltä että Toistaiseksi-TomTom olis antanu läsnärit kaikille. Tämähän voi tietysti olla minunki muutaman eilisen siiderin aiheuttama aivonystyräkatkos. Mitä ilmenee kyllä muutenkin. Mutta että miten jaamme pisteet tästä lähtien etteenpäin?

Asia nro 2.

Kausifinaalituomariksi on pyydetty Bono Estenteä eli Tuomoa. Hän lupautuikin, mutta tietyin ehdoin. Musavisahan haluaa aina uudistua, kuten tänäkin syksynä on todistettu monta kertaa. Bono laittaa tähän kommenttilaatikkoon enemmän infoa siitä miten hän haluais pitää visan.

Mitä mieltä olette asiasta? kertokaapa.

lauantaina, lokakuuta 06, 2007

2. kierroksen pojot ja pistetilanne

1. Poikakuoro 3p) (15,25 + 22,5 + 9.75)
2. toistaiseksi 2p) (joukue formerly known as noone & donkey konga) (11,25 + 12,25 + 9)
muille siis 1p)
3. Den Kungliga Familjen (13 + 9 + 7)
3. Pupuliima (11,25 + 11,25 + 7)
5. Dead Parroots (11,25 + 14,5 + 4)
6. The Jasmin Mäntylät (6 + 11,75 + 3)
7. Ei mitään Hajua (11 + 6,75 + 1,25)

Loput jotka eivät siis ololeet finaalissa kakkoskierroksen jälkeen järjestyksessä:
8. Seksipistoolit 6,75 + 9,5
9. Lalalaa 6+8
10. Böle 8+5,75
11. Jumpo 6 +6,75
12. Pattitilanne 7,75 + 4,25
13. And the tits 6+4,5
14. Bloody Cocks 5+ 0 (ei osallistunut 2. kierrokselle)

Pistetilanne:
Poikakuoro 5 p
Toistaiseksi 5 p
Seksipistoolit 4p
Dead Parroots 3p
Den Kungliga Familjen 3p
And The Tits 2p
Böle 2p
Ei mitään hajua 2p
The Jasmin mäntylät 2p
Pupuliima 2p
Bloody Cocks 1p
Jumpo 1p
Lalalaa 1p
Liisa ihmemaassa 1p
Pattitilanne 1p

Visassa oli mukana varmaan ennätysmäärä joukkueita ja ihmisiä. 15 paperia tulostin ja kun yksi piti pitää itsellä niin ei kaikille riittänytkään. Tosin ihan joka joukkue ei papereitaan sitten palauttanutkaan, olisi pitänyt käydä keräämässä...

Vaikeita kysymyksiä näyttivät jotkut olevan, toisaalta jotkin kohdat tiedettiin kiitettävän hyvin. Ei kai voi muuta sanoa kuin että suurin osa musiikista mitä soitin kuuluu mielestäni musiikilliseen yleissivistykseen. Varmasti kaikki muutkin tuomarit ovat soittamastaan musiikista samaa mieltä, mikä tekee visasta monipuolisen ja mielenkiintoisen.

Kauppayhtiössä on kyllä hyvä meininki ja tunnelma, ehkä jopa parempi kuin aikoinaan Karhussa?

lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Syksyn 2007 tuomarit

3.10. Tomtom (Toistaiseksi)
10.10. Aku ja THS
17.10. Jaakko ja Stiina (Seksipistoolit)
24.10. Pekka ja Petri (Toistaiseksi)
31.10. Mikko (Dead Parroots)
7.11. Satu ja Inkeri (Poikakuoro)
14.11. Anu ja Leif (The Jasmin Mäntylät)
21.11. Petri ja Ennu (Pupuliima/Toistaiseksi)
28.11. Kausifinaali - tuomari valitaan erikseen

torstaina, syyskuuta 27, 2007

Pistetilanne

Eilen oli kauden ensimmäinen visa. Mukana oli peräti yksitoista joukkuetta. Tasaisen visan lopputulokset (suluissa kierrospisteet) :

Kolme pistettä:

1.) Toistaiseksi 3p (11,5 + 8 + 7)
1.) Seksipistoolit 3p (8 + 9 + 7)

(Koska viikkofinaalissa kaksi kärkijoukketta sai samat pisteet, kaljapalkinto ratkaistiin bonuskysymyksellä).

Kaksi pistettä

2.) Den kungliga familjen (10,5 + 4 + 6)
2.) Dead Parroots (10,5 + 4 + 6)
2.) Poikakuoro (12 + 5 + 6)

Yksi piste eli ns. läsnärit:

3.) Liisa ihmemaassa (7- + 5 + 6-)
4.) Ei mitään hajua (10 + 8 + 5)
5.) The Jasmin mäntylät (7,5 + 7 + 2)

6.) Pupuliima (7,5 + 4)
6.) And The Tits (6 + 5)
6.) Böle (1 + 7)

Tuomareina toimivat musavisaveteraanit Kalle (Dead Parrootos) & Mackan (Poikakuoro).

Hiukan tuli itkua vaikeudesta, mutta semmoista se on! Helppojen kysymysten laatiminen on vielä vaikeampaa kuin vastaaminen vaikeisiin kysymyksiin. Joka tapauksessa visa oli tasainen, ja uudet joukkueet pärjäsivät erinomaisesti - kaikki saivat mukavasti pisteitä. Kiitokset osallistujille ja uutteralle tarjoilijalle sekä onnittelut voittajille.

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007

Jullari

Ohessa jullari. Onko jotain lisäyksiä, unohinko jotain? Jos on OK niin laitan Antille tulostettavaksi. Tarvittaisiinko flaijereita myös?

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

The Jasmin Mäntylät -musavisablogi

Mäntylöiden Jasmiinitkin ovat liittyneet bloggaavien musavisajoukkueiden kirjavaan joukkoon.

maanantaina, huhtikuuta 23, 2007

Kauden tuloksia

Laitanpa vielä tuloksia huhtikuulta ja maaliskuun lopulta, kun ne vihdoin sain tietooni.

10.4.

Kierros 1
Poikakuoro - 23 p.
Ratkaisijat-Die köhe - 22 p.
Dead Parroots - 17 p.
Kinky Konga - 15 p.
The Jasmin Mäntylät - 10,5 p.
Torpedo Boyz - 1 p.

Kierros 2
Ratkaisijat-Die köhe - 29 p.
Dead Parroots - 26,5 p.
Kinky Konga - 25 p.
Poikakuoro - 23,5 p.
The Jasmin Mäntylät - 17,5 p.
Torpedo Boyz - 10,5 p.

Kierrosten yhteispisteet:
Ratkaisijat-Die köhe - 51 p.
Poikakuoro - 46,5 p.
Dead Parroots - 43,5 p.
Kinky Konga - 40 p.
The Jasmin Mäntylät - 28 p.
Torpedo Boyz - 11,5 p.

Finaali:
1. Ratkaisijat-Die köhe - 23,5 p. (3 p)
2. Dead Parroots - 18 p. (2 p)
3. Poikakuoro - 17,5 p. (1 p)
3. Kinky Konga - 17,5 p. (1 p)
5. The Jasmin Mäntylät - 6 p. (1 p)

---
3.4.

1. Poikakuoro (3 p)
2. Dead Parroots (2 p)
3. The Jasmin Mäntylät (1 p)
4. Babylonin Portot (1 p)
5. Pupuliima (1 p)
6. Torpedo Boys (1 p)

---
27.3.

1. Poikakuoro (3 p)
2. Dead Parroots (2 p)
3. Kinky Konga (1 p)

27.3. kierroksen tulokset ovat ilmeisesti hukassa, mutta tuossa finaalin
voittajakolmikko. Muut finaaliin osallistuneet joukkueet ovat unhoittuneet.

perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Tilanne ennen finaalia

1. Poikakuoro 20 p.
2. Dead Parroots 18 p.
3. Kinky Konga 14 p.
4. Pupuliima 6 p.
5. The Jasmin Mäntylät 5 p..

Muut: 1-4 p.

Aivan Sama
Arthur Kane.
Anton & tytö.
TTT
Paha Paavi
Saunavuoro

+ muutamat muut

Kuka tuomaroi kausifinaalin?

Ehdotan seuraavaa finaalijärjestelyä:

- Ensimmäinen kierros on kaikille avoin, ja siitä jaetaan viimeiset kausipisteet
- toiselle kierrokselle pääsee kauden viisi parasta joukkuetta
- kolmannelle kierrokselle eli varsinaiseen finaaliin kolme kakkoskierroksen parasta joukkuetta.

Kommentteja!

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Tilanne 20.3. jälkeen

1. Poikakuoro 14 p.
2. Dead Parroots 13 p.
3. Kinky Konga 9 p.
5. The Jasmin Mäntylät 3 p.
5. Pupuliima 3 p.
9. Aivan Sama 1 p.
9. Arthur Kane 1 p.
9. Anton & tytöt 1 p.
9. TTT 1 p.

20.3. pisteet

Finaalipisteet vahvennettuna:

1. Kinky Konga (10 + 10 + 13) 3 p
2. Dead Parroots (14,5 + 11 + 10,5) 2 p
3. Poikakuoro (13,5 + 5 + 9) 1 p
4. Anton & tytöt (7 +5 + 2/3) 1 p
5. TTT (10 + 1,5 + 1/3) 1 p
6. The Jasmin Mäntylät (11,5 + 0 + 0) - jättäytyi kisasta 1. kierroksen jälkeen

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Pistosia jälleen

Minut valtuutettiin välikäden kautta pisteiden laskemiseen. Että jos tuota virheitä on, niin syyttäkää viattomia.

Viime tiistain lopputulos:

1. Dead Parroots 8 pee
2. Kinky Konga 7 pee
3. Poikakuoro 3 ja puoli pee
4. Arthur Kane 3 ja puoli pee

Ja kokonaistilanne:

1. Poikakuoro 13 p.
2. Dead Parroots 11 p.
3. Kinky Konga 6 p.
4. The Jasmin Mäntylät 3 p.
5. Pupuliima 3p.
6. Aivan Sama 1 p.
7. Arthur Kane 1 p.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Loppukevään tuomarit

Laitanpa selvyyden vuoksi:

20.3. Kalle
27.3. Jaakko, Matti
3.4. Kaino-Aino, Kutri-Pellervo (Pupuliima/Donkey Konga)
10.4. Noora, Emilia (Pupuliima)
17.4. Pekka, Teemu (No1/DK)
24.4. kausifinaali, tuomari valitaan myöhemmin

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Tilanne 6.3. jälkeen

1. Poikakuoro 12 p.
2. Dead Parroots 8 p.
3. Kinky Konga 4 p.
4. The Jasmin Mäntylät 3 p.
5. Pupuliima 3 p.
6. Aivan Sama 1 p

6.3. pisteet

Eilisessä visassa jaetut pisteet.

1) Poikakuoro 10,5 + 8 + 4 (3 p)
2) Dead Parroots 7,5 + 10 + 3 (2 p)
4) Kinky Konga 14 + 3 + 2 (1 p)
4) Pupuliima 9,5 + 5,5 + 2 (1 p)
5) Aivan Sama 1 + 4 + 0 (1 p)
6) Lude 1 + 0 + 0

keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Pistosia 27.2.

Kokonaispistetilanne.

1. Poikakuoro 9 p.
2. Dead Parroots 6 p.
3. Kinky Konga 3 p.
4. The Jasmin Mäntylät 3 p.
5. Pupuliima 2 p.

Ja eilisen illan lopputilanne.

1. Poikakuoro (11 + 8 + 9)
2. Dead Parroots (17 + 17 + 7)
3. KinkyKonga (11 + 15 + 6)
4. The Jasmin Mäntylät (11 + 8 + 3)
5. Pupuliima (6 + 5 + 5)

6. Jatta & The Cowboys (11 + luovutti liian helpolla...)

lauantaina, helmikuuta 24, 2007

Pistetilanne

Tässä vielä tämänhetkinen tilanne kahden ensimmäisen viikkokierroksen jälkeen.

1. Poikakuoro 6 p.
2. Dead Parroots 4 p.
3. DK/Noone 2 p.
4. The Jasmin Mäntylät 2 p.
5. Pupuliima 1 p.
6. Saunavuoro 1 p.

keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

20.2. Tulokset

20.2. kisailun lopputulos. Sulkeissa viikkofinaalin pisteet.

1. Poikakuoro 3 p (9,5 p)
2. Dead Parroots 2 p (8,5 p)
3. No1/DK 1 p (3,5 p)
4. Pupuliima 1 p (3 p)
5. The Jasmin Mäntylät 1 p (1 p)
6. Se nurkkapöydässä istunut joukkue. Päivitän nimen myöhemmin jos joku sen kertoo.

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Tilanne kauden avausvisan jälkeen

Tilanne 13.2.2007 jälkeen. Voittajajoukkueelle kolme, kakkosille kaksi ja muille viikkofinaalijoukkueille yksi pistettä. Viikkofinaalista tippuneille joukkueille ei pisteitä (tämä voi vielä muuttua).

Pisteiden perässä suluissa viikkofinaalijoukkueiden pistesaalis per kierros.

1. Poikakuoro 3 p (14 + 16,5 + 14)
2. Dead Parroots 2p (11,5 + 11 + 11)
3. Gorilla Pupu Number One 1p (12 + 12 + 10,5)
4. Saunavuoro 1p (11 + 15 + 9)
5. The Jasmin Mäntylät 1p (7 + 3,5 + 4)

6. TSJ
6. Star Ass
6. No Wise
6. Jatta And The Cowboys And The One Cowgirl


Avausvisa oli ainakin tuomareiden mielestä onnistunut. Kiitos osallistujille. T. Marko ja Antti.

Kevään tuomarit

Kauden avausvisan aikana tuomarilista täyttyi mukavasti. Yksi tiistai on vielä vapaana.

20.2. Mikko
27.2. Ässät
6.3. Anu, Sini, Mirkka
13.3. Mika, Olli
20.3. Jaakko, Matti
27.3. Kalle
3.4. Kaino-Aino, Kutri-Pellervo (Pupuliima/Donkey Konga)
10.4.
17.4. Pekka, Teemu (No1/DK)
24.4. kausifinaali, tuomari valitaan myöhemmin

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Kevätkausi alkaa Tupsussa ti 13.2.

Tänään 6.2. pidetyssä palaverissa päätimme aloittaa visailun ensi viikon tiistaina 13.2. Kellonaika tuttu 20:30 ja paikkana Pub Tupsu. Sääntöihin päätimme tehdä kokeilumielessä muutoksen. Kevätkauden viikkofinaaleihin pääsee viisi (5) parasta joukkuetta entisen kolmen sijaan. Suurempia muutoksia sääntöihin ei tehty. Alla visakalenteri ja jo varatut tuomarointivuorot. Kauden avajaisissa voi varata oman vuoronsa.

13.2. Marko, Antti L., Marko
20.2.
27.2. ex-Ässät (Sadut)
6.3.
13.3.
20.3.
27.3.
3.4.
10.4.
17.4.
24.4. kausifinaali, tuomari totuttuun tapaan valitaan myöhemmin

keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

Ehdotus

Miten olisi palaveri Tupsussa ensi tiistaina 6. helmikuuta kello 20:00? Vastatakaa Poikakuoro-blogiin (siellä on enemmän liikennettä).

Ai niin, Poikakuoro voitti syyskauden.